Maailman arvostetuin kukkasidontakilpailu Interflora World Cup järjestetään yleensä neljän vuoden välein. Edellinen maailmanmestaruuskilpailu järjestettiin Australian Melbournessa vuonna 2004 ja sen voittajaksi selviytyi brittisitoja David Denyer. Pohjoismaihin voitto on saatu kahdesti: vuonna 1977 norjalainen Kai R. Andersen voitti kilpailun ja vuonna 2002 voiton vei Per Benjamin Ruotsista. Suomeen maailmanmestaruutta ei ole toistaiseksi saatu. Edellisen kerran Suomea edusti niin ikään Jouni Seppänen, vuosi oli 1997 ja kilpailu käytiin Amsterdamissa. Jouni saavutti 8. sijan. Kautta kilpailujen historian suomalaisista vain Pirjo Mahosenaho (ent. Jokio) on sijoittunut Interflora World Cupissa Jounin lisäksi kymmenen parhaan joukkoon.
Interfloran 11. World Cup -kukkasidonnan maailmanmestaruuskilpailu järjestetään seuraavan kerran Kiinan Shanghaissa 26.-28.3.2010. Kilpailuun valitaan yksi edustaja kustakin osanottajamaasta. Valinta tapahtuu joko kunkin maan Interfloran hallituksen päätöksellä tai kansallisen karsintakilpailun kautta. Interflora-Suomi ry:n hallitus valitsi 24.7.2008 Jouni Seppäsen edustamaan Suomea Shanghain kilpailuun.
Kilpailun teema on "Flowers on the Orient" ja kilpailupäivät ovat samalla osa Shanghaissa samaan aikaan avattavan Maailmannäyttelyn (World Expo) avajaisjuhlallisuuksia. Alkukilpailussa on neljä kilpailutyötä, joista kolme on ennaltavalmisteltavia ja yksi yllätystyö. Finaaliin pääsee mukaan 10 parasta kilpailijaa, jotka sitovat kaksi yllätystyötä. Se kilpailija, joka saavuttaa korkeimman yhteenlasketun pistemäärän kuudesta kilpailutyöstä, on kukkasidonnan maailmanmestari 2010.
Nähtäväksi jää, mikä on Jounin
sijoitus Shanghaissa 2010.
Kuva: Nina Kellokoski
|