Kukat vielä unelmia
1600-luvun Suomessa ihmisen suhde ympäröivään luontoon perustui koettuun ja perittyyn tietoon kasvien käyttöominaisuuksista. Tiedettiin ikiajoista ne kasvit, joita voitiin käyttää lääkkeinä, väriaineina tai ruoaksi. Elämä oli tuolloin vaivalloista ja epävarmaa, tautien ja sotien uhkaamaa. Kukat maalattiin arkkujen kansiin, kudottiin ja kirjottiin kankaisiin, ne olivat unelmia, helpotus maisessa vaelluksessa.

Sivistyneistöllä, menestyvillä kauppiailla ja aatelisilla oli suuri merkitys kasvitieteen kehittymiselle Suomessa. Kasvien laajeneva tuntemus ja elinolosuhteiden kehittyminen loivat pohjaa huonekasvien pidolle niin säätyläiskodeissa kuin maalaistenkin kodeissa.

Kukkien käytön alkutaival
Kukkien käyttö on luonnollisesti aina ollut riippuvainen niiden saatavuudesta. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa jolloin kukalla oli jo asemansa ihmisten elämässä, pitäydyttiin vielä pitkään tekokukka-asetelmissa ja vaha-, kangas- ja silkkikukissa. Luonnonkukista tehtiin säätyläisperheissä nimipäiväseppeleitä päivän sankarille, mutta meidän aikamme kukkien sidonta ja käyttö kehittyi vasta myöhemmin 1800-luvulla.

Lautaskimppu
Ensimmäiset kukkakauppojen kimput olivat pyöreitä ns. lautaskimppuja, joiden symmetrinen idea periytyy 1500- ja 1600-lukujen puutarhataiteen istutuksista. Lautaskimpun pohjana oli rautalangasta muotoiltu kehikko, joka peitettiin näkymättömiin puolukan varvuilla ja sammaleella. Kehikon keskelle asetettiin suurikokoinen keskuskukka, esimerkiksi kamelia, ja sen ympärille laitettiin pienempiä kukkia tiiviiseen kehään ja väliin jotain vihreää, usein unelmaa (Asparagus plumosus) tai muuta Asparagus-lajia. Uloimpana kiersi leikkovihreästä tehty seppele ja koko laitteen ympärillä oli paperipitsiä tai tyllistä tehty mansetti. Jotta kimppu vastasi kaikkia taiteen sääntöjä, siinä tuli vaihdellen olla sinisiä, punaisia ja valkoisia kukkia ja järjestyksen piti olla tiukan symmetrinen ja säännöllinen. Lautaskimpun läpimitta vaihteli 25 cm:sta aina 75 cm:iin asti ja vieläkin suurempaan. Kalleimmissa versioissa paperimansetti korvattiin tylli- tai pitsimansetilla. Alkuperäisessä muodossaan lautaskimppuja käytettiin useiden vuosikymmenten ajan aina 1890-luvulle asti ja torikaupassa vielä 1910-luvulla.

Myrtti
Morsiusmyrtti (Myrtus communis var. microphylla), tai mirtti kuten sitä monin paikoin kutsuttiin, oli tärkeä huonekasvi; sitä kasvatettiin yhdessä tyttären kanssa ja sen oksista sidottiin morsiuskruunu tai -seppele ja sillä koristeltiin morsiamen puku, huntu ja jopa kenkien kärjetkin ja vielä sulhasen rintakimppu.
Myrttikruunua käytettiin tiettävästi ensimmäisen kerran Augsburgissa v. 1563, kun rikkaan Fugger-suvun tytär vihittiin myrttikruunu kulmillaan. Myrttikruunu oli viattomuuden ja neitsyyden symboli. 1800-luvulla uskottiin, että jos myrttikruunua käytti morsian, joka ei ollut neitsyt, kruunu putosi alttarilla. Myrtillä on ollut aina meidän päiviimme saakka erityinen asema morsius- ja hääsidonnassa.

Teksti: Jouni Seppänen
Kuvat: Jouni Seppänen FLOWER STORIES -kirjasta (2006)
Valokuvaajat: Nina Kellokoski ja Pauli Rouvinen
Kampaukset: Pirjo Honkanen, Marco/Point ja Taru Stenberg
Meikki: Leena Geay, Marco/Point ja Ilkka Ruotsalainen

Lähteet:
Leena Arkio, Rakkaat vanhat huonekasvit Helsinki 1985, Otava
Gustaf Ekman, Blomsterbinderiet genom tiderna, Stockholm 1934, Saxon & Lindströms Forlag
Runi Kristoffersen, Blomsterdekorering og formgiving, Oslo 1996, Yrkessopplaering ans
Veijo Kuparinen, Suomen Kukkakauppiasliiton Helsingin Piiri 1964 - 1994, Riihimäki 1996, Paino Riihi Oy
Juhani Merilahti, Kukka liittyvi kukkahan, Uusikaupunki 1994, Uudenkaupungin Kirjapaino Oy
Eeva Ruoff, Vanhoja suomalaisia puutarhoja Helsinki 2001, Otava
SKKL r.y. (toimittanut Veijo Kuparinen), Suomen Kukkakauppiasliitto r.y. 60 vuotta 1932 - 1992, Loimaa 1992, Loimaan Kirjapaino
Emil Thoma, International Wedding Designs, Günzburg 1963, Donau-Verlag Günzburg